Reikiläisten luoston reissu

Teijan tuomiset

Ensimmäinen matkani Lappiin oli täydellinen. En vaihtaisi hetkeäkään. Oli hienoa olla mukana hyväntuulisessa ryhmässä, joka nautti elostaan ja olostaan yhdessä ja erikseen. Se että olimme lähes kaikki jollakin tapaa ennestäänkin tuttuja toisillemme oli minusta mukavaa. Oli helppo olla. Luontokin antoi parastaan. Hiljaisuus oli lähes käsinkosketeltavaa. Ihanaa hermolepoa. Oli puhdasta ilmaa ja tilaa hengittää ja olla itsensä kanssa. Maisemat olivat upeat, vaikka ruskaa ei vielä ollutkaan. Sääennusteista piittaamatta aurinko helli meitä ja teki ulkosalla työskentelyn nautinnolliseksi. Ja vain yksi hyttynen uhmasi enää alkavaa syksyä!

Rummun tekeminen oli varsin ruumiillista työtä ja kun paljon oli ihan outoakin hommaa, niin pään nollaantuminen vain korostui. Onnistumisen kokemukset nostivat hymyn huulille tuon tuosta: minä itte sytytin nuotion, pilkoin nuo puut, vuolin uudella puukollani tuon kepin ja kehyksen sileiksi ja kalttasin iekiöllä tämän haisevan, mädätetyn poronnahan puhtaaksi... Omin käsin tehdyn rummun vihkiminen Orresokan tunturissa viiden nuotion räiskeessä oli ainutlaatuinen kokemus.

Minä ainakin olin niin jännityksestä jäykkänä, ettei rumpukapula meinannut pysyä kädessä. No onhan se nyt vaikeaa samanaikaisesti kävellä metsässä kompastumatta nuotioiden ympärillä määrätyssä järjestyksessä, muistaa montako kierrosta on jo kävellyt, tietää mihin ilmansuuntaan on milloinkin matkalla ja muistaa minkä sortin asioita minkäkin nuotion kohdalla rummullensa pyytää, niin ja rummuttaakin vielä taukoamatta. Puuhaa riitti joka päivälle ja sauna lämpesi vielä iltamyöhään, mutta silti minulla oli reissussa kiireetön olo.

Aamut olivat ihanan hitaita, kun rummuntekoon lähdettiin vasta yhdeksitoista, päivän lämmettyä ulkotöille sopivaksi. Torkuimmatkin ehtivät juoda aamukahvinsa rauhassa, jokainen tavallaan ja ajallaan. Aika ylellistä, minusta. Iltasella ehdittiin tehdä vähän reikihoitoja, Esa antoi halukkaille transsiparannusta sekä reikin kertausvirityksiä, jutusteltiin, juotiin teetä, nautittiin toistemme seurasta. Minä ainakin nautin, koko reissusta, kaikilla aisteilla.

Luonnonrauhaa ja hiljaisuutta reppuun pakannut Leena

Elo-syyskuun vaihteessa pieni ryhmä pääkaupunkiseudun reiki-ihmisiä suuntasi Luostolle. Suurin osa porukasta teki neljä päivää rumpuja. Koska oma aikani on viimeiset pari vuotta ollut touhua täynnä, päätin viettää neljä päivää "tekemättä mitään". Tuulan kanssa aloitimme päivämme rauhallisesti. Kun rummuntekijät olivat lähteneet uurastamaan, katselimme kaikessa rauhassa karttaa. Johtoajatuksena oli; ulkoillaan, mutta ei hiki hatussa.

Eräänä päivänä kapusimme Luostolle, se oli kyllä hengästyttävää nousemista! Mutta ah niitä näkymiä, avaraa Lapin luontoa silmänkantamattomiin. Ja se hiljaisuus, korvat lepäsivät todella! Orre-Sokallekin kävelimme, juurella tuli sitten sellainen olo että tästähän on ihan hyvä katsella, istuimme siinä ja juttelimme aikamme kunnes taas kaikessa rauhassa lähdimme rummuntekoa katsomaan.

Kävimmekin joka päivä rummuntekopaikalla, kahvittelimme ja paistoimme makkaraa nuotiolla. Olimme myös mukana rumpujen vihkimistilaisuudessa, oli hienoa olla touhussa mukana vaikkei itse rumpua tehnytkään. Saimme kuulla sekä Esan että Ellin rummunsoittoa majapaikassamme, se on kyllä niin syvälle sieluun menevää soittoa että tunteet nousee pintaan.

Ametistikaivoksella kävimme myös, ehkä tärkein asia itselle sillä reissulla oli opetella "Lapin-kävelemistä", Esa kun on jo puoli vuotta siellä ollut niin on oppinut verkkaisen kävelytyylin.

Säiden haltijatkin suosivat meitä, ametistikaivoksella taisimme saada pari pisaraa niskaan ja rumpujen vihkimistilaisuudessa kun vettä ei muuten ollut lähettyvillä tuli sitä tarpeeseen taivaasta pieni ripaus.